Pelimanni on suomalaisessa kansanmusiikissa soittaja, joka huolehtii siitä, että juhlissa riittää tanssittavaa. Sana tulee ruotsin kielen sanasta spelman, joka tarkoittaa soittajaa. Pelimannien tärkein soitin on monella alueella ollut viulu, ja juuri viulun ympärille on rakentunut suuri osa suomalaista tanssimusiikkiperinnettä.
Miten viulu tuli kansan soittimeksi
Viulu levisi Suomeen Ruotsin kautta, ja vähitellen se yleistyi myös maaseudulla. Soitin oli kantelettä äänekkäämpi, joten sillä pystyi soittamaan isoissakin tiloissa, joissa tanssittiin. Monessa kylässä viulu korvasi vähitellen kanteleen tanssien säestäjänä.
Kaikilla ei ollut varaa ostaa valmista soitinta, joten viuluja tehtiin myös itse. Taitavat käsityöläiset rakensivat soittimia omiin tarpeisiinsa ja naapureille. Itse tehdyt viulut saattoivat olla yksinkertaisia, mutta ne riittivät hyvin siihen, mihin niitä tarvittiin: tanssin ja juhlan musiikkiin.
Häät, tanssit ja kylän juhlat
Pelimannin paikka oli siellä, missä ihmiset kokoontuivat. Häissä soittaja saattoi olla äänessä pitkiä aikoja, ja hänen tehtävänsä oli pitää tunnelma yllä. Ohjelmistoon kuului tansseja, kuten polskaa, menuettia, valssia, masurkkaa, polkkaa ja jenkkaa. Uudet tanssit tulivat muotiin ja vanhoja unohdettiin, joten pelimannin piti seurata aikaansa.
Soittajan taito näkyi siinä, miten hyvin hän luki tanssijoita. Hyvä pelimanni tiesi, milloin tempoa piti nostaa ja milloin oli aika rauhallisemmalle valssille. Usein hän soitti yksin, mutta isommissa juhlissa soittajia saattoi olla useampia. Silloin yksi soitti melodiaa ja toinen säesti, jolloin musiikki kuulosti täyteläisemmältä.
Polkka on hyvä esimerkki tanssista, joka juurtui suomalaiseen perinteeseen nopeasti. Siitä voit lukea lisää artikkelistamme Polkka tanssittaa ja hengästyttää.
Korvakuulolta sukupolvelta toiselle
Pelimannimusiikkia opittiin pääosin korvakuulolta. Nuori soittaja kuunteli vanhempia pelimanneja, soitti mukana ja omaksui sävelmät vähitellen. Siksi samasta kappaleesta on usein monta versiota. Jokainen soittaja lisäsi siihen omia koristeitaan, ja sävelmät muuttuivat hieman matkalla kylästä toiseen.
Tämä elävä muuntelu on yksi pelimanniperinteen kiinnostavimmista piirteistä. Sävelmä ei ole valmis teos, vaan se elää soittajiensa mukana. Kun soitetaan yhdessä, syntyy myös stemmoja ja säestyksiä, jotka tekevät tutuistakin kappaleista joka kerta hieman erilaisia.
Pelimannimusiikki nykyään
Pelimanniperinne on yhä voimissaan. Eri puolilla Suomea toimii pelimanniyhtyeitä, ja kesäisin järjestetään tapahtumia, joissa soittajat kohtaavat ja soittavat yhdessä. Etenkin Pohjanmaalla perinne on vahva, ja moni tuntee Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin, jossa pelimannimusiikki on keskeisessä roolissa.
Viulu on edelleen tärkeä soitin, mutta yhtyeissä kuulee myös harmonikkaa, harmonia, kontrabassoa ja kanteletta. Uudet soittajat tuovat perinteeseen omia vaikutteitaan, ja juuri siksi pelimannimusiikki pysyy elävänä. Kun seuraavan kerran kuulet viulun soivan tanssilavalla, kuuntele tarkkaan: taustalla saattaa olla sävelmä, joka on kulkenut soittajalta toiselle jo pitkään.
